Suositut hevoset
Hevoset ja ponit ovat suosittuja lemmikkejä, seuralaisia ja harrastuskavereita. Monelle ne tuovat myös toimeentulon. Hevosten ja ponien käyttötarkoitukset vaihtelevat ratsastuksesta raviurheiluun, kasvattamiseen ja näyttelyihin. Hevosilla ajetaan kilpaa, ratsastetaan kilpaa tai ne toimivat harrastuksena. Ratsastus ja muut hevosharrastukset ovat erittäin suosittuja ja Suomestakin löytyy noin 150 000 ratsastajaa. Tähän päälle tulevat vielä monet raviurheilua harrastavat. Hevoset ovat levittäytyneet moniin muihinkin osa-alueisiin, sillä kaupoista löytää nykypäivänä lukuisia hevosaiheisia tuotteita, elokuvia ja pelejä.
Suosittua hevosaiheista viihdettä
Yksi tunnetuista kansainvälisistä elokuvista, joissa pääosassa ovat hevoset, on vuonna 1998 julkaistu Hevoskuiskaaja. Hevoskuiskaaja on Robert Redfordin ohjaama elokuva, jossa pääosaa näyttelee nuori Scarlett Johansson. Johanssonin näyttelemä teinityttö joutuu ratsastusonnettomuuteen, minkä jälkeen hänen elämänsä muuttuu täysin. Yhdessä äitinsä ja traumatisoituneen hevosensa kanssa hän lähtee etsimään apua hevoskuiskaajalta.
Hevoset näyttelevät pääosia monissa elokuvissa ja sarjoissa, mutta niillä on myös merkittäviä pienempiä rooleja. Lukemattomat historialliset ja sota-aikojen elokuvat näyttävät kuvaa hevosista, jotka päätyvät sotilaiden kanssa rintamalle tai toimivat apuna kuljettaen tarvikkeita ja haavoittuneita. Hevoset kuljettavat ihmisiä paikasta toiseen lähes kaikissa elokuvissa, jotka sijoittuvat aikaan ennen autoja. Samaan tapaan ne ovat mukana televisiosarjoissa. Hevosten välttämätön apu yhteiskunnan toiminnalle ja niiden merkittävä rooli näkyy vielä nykypäivänäkin viihteen kautta.
Uudempi erittäin tunnettu hevosaiheinen elokuva on Steven Spielbergin vuonna 2011 julkaistu Sotahevonen. Elokuva perustuu samannimiseen kirjaan, jonka on kirjoittanut Michael Morpurgon. Elokuva oli ehdolla muun muassa kuudessa eri Oscar-palkintokategoriassa. Elokuva sijoittuu Englannin maaseudulle ensimmäisen maailmansodan aikaan. Elokuvassa nuori mies kouluttaa hevosen ja ystävystyy tämän kanssa erottamattomasti. Heidän tiensä eroavat ja hevonen päätyy keskelle sotaa. Hevonen jättää unohtumattoman jäljen kohtaamiensa ihmisten elämään. Vaikka hevosten merkitys on muuttunut paljon nykypäivään mennessä, näkyy se edelleen monien elämässä isona osana. Hevoset eivät ole enää välttämättömiä liikkumisen ja työnteon kannalta, mutta ne ovat säilyttäneet asemansa tärkeinä kumppaneina ja seurana. Monille ne ovat kuitenkin edelleen toimeentulon lähde. Kiinnostusta ja arvostusta hevosia kohtaan osoitetaan hevosaiheisilla tuotteilla läpi lukemattomien tuotteiden ja palveluiden.
Hevosaiheisia tuotteita
Hevosia löytyy myös monista muista tuotteista. Pääosin hevosista ja poneista kertovia tuotteita suunnitellaan alan ammattilaisille ja harrastajille, mutta on olemassa hevosiin liittyviä symboleita, jotka houkuttavat muitakin. Hevosenkenkä yhdistetään yleisesti hyvään tuuriin ja sen saattaakin löytää koriste-esineenä kodin seinältä tai riipuksena korussa. Hevosenkenkä toimii onnenkaluna, jota monet haluavat kantaa mukanaan. Myös esimerkiksi uutena vuotena uudenvuodentinat valetaan hevosenkengän muotoisista tinoista. Hevosenkenkä löytyy myös tunnetusta Afrikan tähti -lautapelistä. Hevosaiheisia koruja, astioita, vaatteita ja kodin tekstiilejä on myynnissä paljon. Samoin hevosaiheista taidetta. Hevosaiheiset taulut ovat suosittuja myös niiden keskuudessa, joille hevoset eivät muuten ole kovinkaan tuttuja eläimiä.
Hevosia löytyy myös monista internetissä pyörivistä elokuvista sekä peleistä. Esimerkiksi nettikasinojen, kuten igame netticasino valikoimasta löytyy hevosaiheisia pelejä sekä hevosenkenkä-symboleita. Nettikasinojen valikoimaan sisältyy lukuisia kortti- ja muita pelejä, mukaan lukien pokerit, blackjack ja ruletti. Nettikasinoiden valikoimasta löytyy jokaiselle jotakin ja niitä on helppo pelata millä tahansa laitteella poistumatta kotoa.
Kuten sanottu, hevosiin ja poneihin liittyviä tuotteita löytyy lukuisista eri kategorioista. Erityisesti sisustukseen liittyviä tuotteita ja koriste-esineitä löytyy myös niiden kotoa, jotka eivät hevosia harrasta. Hevosaiheisia koruja ja esimerkiksi astioita löytyy puolestaan useammin niiltä, joille hevoset ovat muullakin tavalla rakkaita. Kautta historian hevoset ovat olleet erottamaton osa ihmiskunnan historiaa, minkä takia hevosilla on merkittävä rooli monissa historiallisissa kirjoissa, elokuvissa ja televisiosarjoissa. Hevoset esitetään usein luotettavana ja merkittävänä kumppanina. Sillä on tärkeä rooli työhevosena sekä kulkuneuvona paikasta toiseen.